Viime vuosi meni treenatessa. Jumppia, balettia, kahvakuulaa
ja salilla käyntiä. Vähänkö olin ahkera. Välttelin valmistumista, valmistuin ja
olin työttömänä. Aikaa oli vaikka muille jakaa. Mutta koska olen poikkeus, joka
vahvistaa säännön, työllistyin. Minä. Humanisti. Maailman mielenkiintoisin (ja
stressaavin) oman alan projektityö vei mennessään ja samalla kotiutui
puikkonokkaeläin Hiisi. Salitreeni vaihtui pissahätäisen koiranpennun
kantamiseen ja säännöllinen ruokarytmi kiireessä hotkittuihin pakastepizzoihin.
Entisiin treenimääriin en varmasti pääse, mutta ei ole
tarkoituskaan. Tarkoitus on yrittää löytää arkirytmi, jossa onnistuu sekä työt,
koira että treeni. Treeniä tulee tietenkin Hiisinkin kanssa, mutta reilun 4
kuukauden ikäisen koiranpennun kanssa ei vielä kovin kummoisia lenkkejä tehdä.
Jumpalle en enää mene, kun valmistuneena ei pääse yliopiston jumppiin puoli-ilmaiseksi.
Baletin ilmoittautuminen meni jo enkä halua maksaa itseäni kipeäksi siitä, että
joudun sitten kesken kauden muuttamaan pätkätyön perässä jonnekin
balettituntien ulottumattomiin. Salitreeniä kaipaan eniten: mulla alkoi
oikeesti olla jo lihaksiakin! Siispä suunnitelma on saada työprojekti pakettiin
lokakuun loppuun mennessä ja viimeistään sitten kirmata salille. Ennen sitä
yritän kohottaa peruskuntoa, säännöllistää ruokarytmiä ja tehdä jotain, ihan
mitä vain kotitreeniä. Venyttelykin lasketaan.
Ai niin, ja jossain vaiheessa pitäisi löytää uusi työ
nykyisen tilalle ja vähän kouluttaa koiraakin. Hiisi on ennen kaikkea
kotikoira, mutta emäntä on ehkä vähän kilpailuhenkinen ja päässä itää ajatus
harrastamisesta. Katsotaan, mihin asti päästään. Hiisi vieköön!
